litulaukan TUNNISTAMINEN

Litulaukan tunnistamista helpottaa se, että kasvi kasvattaa laajoja kasvustoja. Viimeistään kukintavaiheessa korkeaksi ehtineen kasvin tunnistaa kyllä, ja sitä voi hyvin käyttää vielä silloinkin. Tosin meidän mielestämme kaikkein parhaimmalta maistuvat aina kevään ensimmäiset versot. Näytämme alla olevalla videolla, mitä tuntomerkkejä litulaukasta kannattaa pitää silmällä.

tuntomerkit

Litulaukan ensimmäisen vuoden ruusukelehdissä on pitkä lehtiruoti ja niiden lehtilapa muistuttaa muodoltaan munuaista.

Tärkeä tuntomerkki on litulaukan mieto sipulin tai valkosipulin eli kynsilaukan tuoksu.

Toisena vuonna litulaukka kasvattaa varren ja lyhytruotiset, kolmiomaiset lehdet asettuvat siinä kierteisesti.

Litulaukan pieni kukinto on terälehdiltään valkoinen. Sen 3-6 cm pitkää hedelmää kutsutaan liduksi.

Litulaukkaa kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla.

näköislajit

Litulaukalla ei ole varsinaisia näköislajeja. Tottumaton saattaa kuitenkin äkkiseltään sekoittaa nuoren kasvin nokkoseen tai maahumalaan, mutta molempia voi käyttää ravinnoksi eikä kumpikaan tuoksu sipulilta. Mahdollisesta sekaannuksesta ei siis sinällään ole haittaa.

Nuoren nokkosen tai maahumalan lehdet saattavat muistuttaa muodoltaan hiukan litulaukkaa. Kuvassa vasemmalla on nokkonen ja oikealla maahumala.

Vastaa

Vieritä ylös