johdatus villivihanneksiin

Villivihannekset ovat luonnonkasveja, joita voidaan käyttää ravinnoksi tai rohdoksi. Vaikka termit villivihannes ja villiyrtti ovat verrattain tuoreita, on luonnonkasveja käytetty ravinnoksi jo varhaisissa keräilijäkulttuureissa ammoisista ajoista lähtien. Alunperin kaikki nykyisin viljeltävät kasvit ovat lähtöisin villistä luonnosta. Monista syistä johtuen meillä Suomessa ulkomailta peräisin olevia raaka-aineita on pitkään pidetty suuremmassa arvossa kuin kotimaisia. Meille nykysuomalaisille monet eksoottiset hedelmät ovat tutumpia kuin vaikkapa kotimaiset marjamme villivihanneksista puhumattakaan.

Monissa maissa, esimerkiksi Keski-Euroopassa tai vaikkapa Baltiassa ja Venäjällä luonnonkasvien ravintokäytön perinteet ovat jatkuneet katkeamatta näihin päiviin saakka. Historiastamme johtuen meillä Suomessa luonnonantimet on sotien jälkeen leimattu pula-ajan ruoaksi ja luonnon hyötykasvien käyttö on välillä päässyt miltei kokonaan unohtumaan. Vaikka koemmekin olevamme identiteetiltämme vahvasti metsäkansaa on esimerkiksi kasvituntemuksemme nykyisin varsin huonolla tolalla. 

Onneksi luonnossa liikkuminen, sienestys, marjastus ja villivihannesten keruu ovat kokeneet muun muassa lähiruokabuumin myötä uuden tulemisen. Esimerkiksi huippuravintolat näyttävät esimerkkiä hyödyntäessään villejä raaka-aineita keittiöissään. Villivihannekset ovat varsin eettistä ja ekologista lähiruokaa, jonka hiilijalanjälki on parhaimmillaan hyvin pieni. Kun kerää itse osan ruoastaan, tietää varmasti, mistä se on peräisin.

Villivihannekset ovat eettistä ja ekologista lähiruokaa parhaimmillaan.

MISTÄ VILLIVIHANNEKSIA voi poimia?

Hortoillakseen ei tarvitse mennä merta edemmäs. Et tarvitse autoa tai välttämättä edes paikallisliikenteen lippua. Villejä kasveja löytää lähempää kuin arvaatkaan. Jos asut aivan kaupungin ytimessä, voit toki käyttää kulkuvälineenä vaikka polkupyörää, skeittilautaa tai scoottia, mutta oikeastaan, mitä hitaammin etenet, sitä paremmin ehdit huomata ruohonjuuritason asioita ja nopeasti tapahtuvia muutoksia. Hidastaminen on siis hortoilijalle hyve.

Hortoilu on varsin urbaani harrastus, sillä syötävien kasvien kirjo on monipuolisinta paikoissa, joihin ihmisen toiminta on ajan saatossa vaikuttanut. Syötävää löytää kaupungissakin melko helposti alueilta, joihin puutarhureiden ahkerat kädet eivät kovin usein yllä. Kannattaa aloittaa tutkiminen paikoista, jotka on merkitty karttaan vihreällä. Hoidetut alueet ja vilkkaat koiranulkoilutuspaikat kannattaa sivuuttaa ja suunnata hieman villimmille alueille. Kun hoidettu nurmialue päättyy ja heinikko alaa pidentyä, aletaan usein olla kiinnostavassa kohteessa. Villiyrttiharrastajien luonnollista elinympäristöä ovat esimerkiksi joutomaat, rannat, metsiköt, niityt ja vanhat puolivillit pihapiirit.

Hortoilu on varsin urbaani harrastus.

Vältä keräämistä paikoista, joiden lähellä on vilkkaasti liikennöityjä teitä, rautateitä tai joissa ulkoilutetaan paljon koiria. Vältä myös teollisuusalueita ja paikkoja, joissa käytetään rikkakasvien torjunta-aineita, kuten peltojen ja golfkenttien läheisyyttä. Varoituksista huolimatta kannattaa kuitenkin muistaa, että luontomme on maailman puhtaimpia ja suuretkin kaupunkimme ovat maailman mittakaavassa pieniä kyliä. Useimmat koiratkin haluavat kulkea polkuja pitkin ja jo muutama metri sivummalla on usein puhtaampaa. Suurin osa ruoastamme tulee tehoviljellyiltä pelloilta, jotka Suomessakin sijaitsevat usein moottoriteiden varsilla ja joissa ajetaan polttomoottorikäyttöisillä traktoreilla. Noin sataa metriä vilkasliikenteisistä teistä ja rautateistä pidetään yleisesti sopivana etäisyytenä ravintokasvien poimimiseen. Mitä pienempi tie, sitä lähempää kasveja voi poimia.

Monissa lähteissä toistellaan keruuohjeita, jotka koskevat todellisuudessa alan ammattilaisia. On hyvä muistaa, että siinä on suuri ero, poimiiko kasveja omaan käyttöönsä heti kotona kokattavaksi vai säilöökö niitä suuria määriä ja myy marketeissa massoille. Vastuu on paljon suurempi, jos tarjoaa ruokaa myös muille. Silloin kaikki mahdolliset riskit on luonnollisesti minimoitava.

Käytännössä sopivia keruupaikkoja pitää aina pohtia tapauskohtaisesti ja päätöksenteko jää jokaisen hortoilijan omalle vastuulle. Kannattaakin poimia kasveja vaihtelevasti erilaisista paikoista ja muistaa kohtuus tässäkin asiassa. Terveellinen ravinto ja elämäntapa ovat monimutkaisia kokonaisuuksia ja parhaimmillaan villit luonnonkasvit täydentävät molempia.

Vältä keräämistä esimerkiksi vilkkaasti liikennöityjen teiden tai rautateiden lähettyviltä.

Puhtailta paikoilta kerättyjä villejä kasveja pidetään villivihannesharrastajien ja -ammattilaisten keskuudessa lähtökohtaisesti vieläkin parempina vaihtoehtoina kuin vaikkapa luomuviljeltyjä kasviksia. Ne kun kasvavat aivan itsekseen, eivätkä tarvitse minkäänlaista maanparannusta, lannoittamista tai kasvinsuojeluaineita voidakseen hyvin. Tämä onkin yksi harrastuksen hienoista puolista. Ei tarvitse nähdä vaivaa hyysätäkseen viljelykasveja, vaan voi vain nauttia sadonkorjuun ihanuudesta. Puutarhanhoidossa meitä kiinnostavatkin erityisesti kasvimaan rivien välit.

Meidän mielestämme kaikkein parasta villivihannesharrastuksessa on ulkona liikkuminen ja vihreiden aarteiden metsästys. Heti hyvänä kakkosena ja motivaation lähteenä tulee kasvien hyvä maku ja luovat mahdollisuudet ruoanlaitossa. Terveysvaikutukset sen sijaan ovat pelkkää plussaa. Poimisimme villiä ruokaa varmasti yhtä suurella innolla, jos puissa kasvaisi karamellejä tai keväthangilta voisi napsia mukaansa jäätelöpalloja.

Milloin villivihanneksia voi poimia?

Luonnonkasvien sesonki alkaa Etelä-Suomessa usein huhtikuussa ja jatkuu kasvista riippuen aina ensimmäisiin yöpakkasiin saakka. Etelässä luonnosta saattaa löytää vihreää syötävää vielä lokakuussakin, sillä lämpimät syksyt saattavat innostaa kasvit uuteen kasvuun. Joitakin kasveja voi toki poimia vuoden ympäri. Pohjoisessa sesonki on lyhyempi, mutta vastaavasti kasvien sanotaan olevan sitäkin sinnikkäämpiä ja ravintotiheämpiä, sillä ne joutuvat selviämään kovista talvista ja yöttömistä öistä. Etelässä ainakin puolet vuodesta on siis hortoilijan parasta aikaa. 

Maultaan monet kasvit ovat parhaimmillaan versoina ja toukokuu onkin villivihannesten huippusesonkia. Kasvun edetessä kasvien maku muuttuu, mutta monia voidaan käyttää hyvin vielä myöhemminkin. Usein alkukesän vihreät ovat parhaimmillaan tuoreena nautittuina ja kesän edetessä kypsentäminen sekä sadon säilöminen on suositeltavaa. Kerromme kurssilla kasvikohtaisesti, missä vaiheessa mitäkin kasvin osaa kannattaa hyödyntää ja millä tavoin. Jaamme myös parhaat vinkkimme kunkin kasvin säilöntään.

Eteläisessä Suomessa puolet vuodesta on hortoilijan kulta-aikaa.

Optimaalisinta on poimia kasveja kuivalla säällä, mieluiten aamupäivällä, heti aamukasteen haihduttua, jolloin kasvien nestejännitys on korkeimmillaan. Tosin omaan käyttöön mekin poimimme niitä milloin vain satumme apajille. Jos kasvit käyttää heti, ei pienestä sateestakaan ole haittaa. Jos sen sijaan poimit kasveja säilöttäväksi kannattaa laadun suhteen olla entistä huolellisempi.

Juuria poimitaan yleisesti ottaen varhain keväällä heti, kun maata päästään kaivamaan tai vaihtoehtoisesti myöhään syksyllä. Versoja poimitaan keväällä, kasvupaikasta riippuen huhti-kesäkuussa. Makunsa puolesta lehdet ovat yleensä parhaimmillaan kukintaan saakka, jonka jälkeen ne muuttuvat usein hieman karvaiksi. Kukat poimitaan heti niiden avauduttua. Mauste- ja rohtokasvit kerätään yleensä kukinnan aikana, ja siemenet silloin kun ne ovat kypsyneet.

TERVEELLISYYS JA LIIKUNTA

Villivihannesharrastukseen liittyy monia hyviä, terveyttä edistäviä seikkoja. Saat hauskan ja vieläpä ilmaisen harrastuksen, jonka myötä näet lähiluontosi mahdollisuudet täysin uusin silmin. Kaikenlainen liikunta raikkaassa ulkoilmassa on tunnetusti terveellistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi jo muutaman minuutin oleilu metsässä vähentää stressitasoja. Kaikkein parasta on, kun askelia ja kyykkyjä kertyy kuin vahingossa, silloin kun on hauskaa eikä edes ajattele kuntoilevansa.

Hortoilussa yhdistyvät fyysiset ja psyykkiset terveyshyödyt.

Suosittelemme vaeltelemaan päämäärättömästi ja valitsemaan uusia polkuja vanhojen sijaan sekä poikkeamaan poluilta säännöllisesti. Samalla kannattaa antaa ajatusten harhailla, kuunnella lintujen laulua ja pörriäisten pörinää sekä ihmetellä pieniä ja kauniita yksityiskohtia. Kaikki tämä edistää omankin kokemuksemme perusteella myös mielen hyvinvointia. Vaikka olisi lenkeillään ohittanut saman kohdan lukemattomia kertoja, saattaa lähempi tarkastelu osoittautua vihreän kullan arvoiseksi. Luota siis vaistoihisi ja anna itsesi villiintyä.