VOIKUKKIEN KÄYTTÖ KEITTIÖSSÄ

Voikukan monipuolisuuden ansiosta sitä voidaan hyödyntää aina varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Voikukkien kaikkia osia voidaan käyttää hyödyksi ruoanlaitossa. Tuoreilla lehdillä voi täydentää vihersalaattia tai heittää ne aamusmoothien joukkoon. Nuppuja tai lehtiä voi myös kuullottaa pannulla ja tarjota lämpimän ruoan lisukkeena. Paistetut lehdet ja nuput ovat myös oiva lisä omelettiin tai vaikka tofukokkeliin. Kukat sopivat hyvin erilaisiin kylmiin tai kuumiin juomiin ja hilloihin. Juurten kaivaminen vaatii hiukan vaivannäköä, mutta puhdistettuina niitä voi käyttää mainiosti muiden juuresten tapaan. Ota talteen reseptit ja vinkit myös kesän makujen säilömiseen!

Voikukan voimakas, hiukan kitkerä maku saattaa helposti säikäyttää aloittelevan villiyrttiharrastajan. Kuten muidenkin kasvien kohdalla, on tärkeää muistaa, että villivihanneksista on valmistettava ruokaa, jotta niiden maut pääsevät oikeuksiinsa. Harva tutumpikaan vastaava raaka-aine, kuten esimerkiksi rucola, on hyvää sellaisenaan raakana maisteltuna. Kitkerä ominaismaku kesyyntyy lisäämällä makumaailmaan muita perusmakuja, kuten suolaisuutta, rasvaisuutta, hapokkuutta ja makeutta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla voikukanlehtien makuparina esimerkiksi sinihomejuustoa.

Voikukan lehdet ja kukat nuupahtavat melko nopeasti, joten ne kannattaa hyödyntää mahdollisimman nopeasti mieluiten jo heti keruun päätteeksi. Nuput ja juuret kestävät säilytystä tarvittaessa hieman pidempäänkin, jos keruureissu valoisana kevätiltana venähtää, kuten helposti käy. Yleensä kasvit säilyvät tuoreena jääkaapissa pisimpään, kun laittaa rasian pohjalle kostean talouspaperin, kasvit paperin päälle ja kansi tiiviisti kiinni. Suosittelemme huuhtelemaan lähellä maan pintaa kasvavat kasvinosat viileällä, juoksevalla vedellä maassa viihtyvien haitallisten bakteerien vuoksi. Muutenkin hyvä hygienia kaikissa vaiheissa on tärkeä seikka. Kukat ovat usein kasvin herkin osa, eivätkä kaikki kukat kestä huuhtelua. Oman harkinnan mukaan se voidaan tällöin jättää tekemättä. Kaupunkilaisjärjellä pärjää varmasti hyvin tässäkin lajissa.

RESEPTIT

Voikukka-appelsiinimarmeladi

  • 1 l nypittyjä voikukan terälehtiä
  • 2 kg luomuappelsiineja
  • 1 kg hillosokeria
  • (loraus viskiä)

Kuori ja paloittele appelsiinit. Poista niistä myös kitkerät, valkoiset osat. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes hedelmät ovat pehmenneet. Lisää hillosokeri ja sekoita. Keitä vielä 10-15 minuuttia välillä sekoittaen.

Lisää lopuksi joukkoon voikukan terälehdet, jolloin ne säilyttävät kauniin värinsä. Voit halutessasi lorauttaa joukkoon myös hiukan viskiä.

Purkita marmeladi kuumana puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje hyvin. Säilytä jäähtynyt marmeladi jääkaapissa. Nauti marraskuisena aamupäivänä esimerkiksi vohveleiden tai jogurtin kera ja haaveile kesästä!

“Voikukan keltaiset terälehdet kannattaa irrottaa jo ulkona keruuvaiheessa, jolloin suurin osa kukissa viihtyvistä pikkuötököistä jää ulos.

Annika Hotti
Voikukka-appelsiinimarmeladi

VILLI

VIHERSMOOTHIE

  • 1,5 dl vuohenputkenlehtiä
  • 1,5 dl nokkosenlehtiä
  • 0,5 dl voikukanlehtiä
  • 30 cm varsiselleriä
  • kaksi kypsää pakastettua banaania
  • 3 dl omenamehua
  • puolikkaan limen mehu
  • 2 cm pala tuoretta luomuinkivääriä
  • ripaus merisuolaa

Huuhtele villivihannekset ja inkivääri. Pilko inkivääri kuorineen pieniksi paloiksi. Sekoita kaikkia aineksia blenderissä keskenään, kunnes koostumus on sopivan sileää. Kaada annokset kauniisiin laseihin ja koristele vaikka voikukilla. Nauti kylmänä.


Paahdetut

juurekset

  • 200 g voikukan juuria
  • 200 g luomuporkkanoita
  • 1 luomusitruuna
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl hunajaa

Vinkki: Voit liottaa voikukan juuria ensin jonkin aikaa kylmässä vedessä helpottaaksesi niiden puhdistamista.

Pese voikukan juuret ja porkkanat huolellisesti juuresharjaa apuna käyttäen. Voit hyvin jättää niihin kuoret. Pilko porkkanat ja voikukan juuret pitkittäin suurin piirtein samankokoisiksi ja levitä uunipellille.

Sekoita keskenään oliiviöljy, hunaja, suola ja pippuri. Kaada seos juuresten päälle. Paahda uunissa 225 asteessa noin 10-20 min riippuen palojen koosta. Viipaloi pesty sitruuna kuorineen ja laita viipaleet juuresten päälle uuniin paahtamisen loppuvaiheessa.

“Voikukan juuret saa parhaiten kaivettua esiin tarkoitukseen varta vasten suunnitellulla rikkaruohonpoistajalla eli voikukkaraudalla. Mikä onni, että toiset vihaavat tätä kasvia niin paljon, että tällaisia huikeita välineitä on markkinoilla helposti saatavilla.”

Annika Hotti
Vieritä ylös